Juttelin erään mies-puolisen
ystäväni, Timon, kanssa kuulumisia. Timo kertoi ensin omista asioistaan,
minä kommentoin niitä ja lisäsin omia asioitani perään. Ja siihen se jäikin. Timo jatkoi omista asioistaan
jauhamista ja sivuutti minun kuulumiset ja ongelmat kokonaan. Tämä nosti
päähäni kysymyksen – olenko se kuuluisa tyhjänjauhaja?
Tämä sama kysymys on
pyörinyt mielessäni ennenkin. Toinen ystäväni, Petri, kuuntelee aina kun valitan hänelle mies-ongelmistani, mitä
ne milloinkin sitten ovatkaan. Joskus tuntuu vain että hän ei jaksa kuunnella,
mutta silti kuuntelee ja sen jälkeen toteaa että noh, paska homma. Esim. kun
sanoin haluavani takaisin Turkkiin, koska siellä oli ihanimmat miehet joita
olen elämässäni tavannut, hän vain tokaisi: ’ No lähe sinne sitte ’, hyvin
töykeällä äänensävyllä. Loukkaannuin tästä, koska mielestäni ystävät yrittävät
yhdessä ratkoa ongelmiaan, eikä vain latele tyhjänpäiväisiä ja itsestään selviä
neuvoja. Jälkeenpäin olen ajatellut, että johtuuko tämä käyttäytyminen
mustasukkaisuudesta. Ihastumisen merkkejä on jonkin verran ollut, ei tosin
mitään selviä, koska Petri on hyvin
sulkeutunut omista asioistaan ja hyvin ujo. Tästä johtuen en ole saanut suoraa
flirttiä, mutta hänen käytöksestään voi välillä nähdä ihastuksen pilkettä. Tämän
myötä olen miettinyt – voiko miehen kanssa olla vain ystävä?
Olen aina ollut sitä mieltä,
että mies ja nainen voivat olla pelkästään ystäviä. Ainakin omalta puoleltani
tämä onnistuu, varsinkin Petrin
tapauksessa. Hän on todella mukava, hauska ja viihdyn hänen kanssaan,
kahdestaan tai isommassa porukassa. Kerron omia asioitani Petrille, koska pidän häntä luotettavana tyyppinä. Tämä ihastus-asia
on kuitenkin aiheuttanut vähän kitkaa ystävyydellemme. Minua ärsyttää välillä
suunnattomasti, että hän ei kerro omista asioistaan vaikka itse puran kaikki
suuret ja pienet huolet hänelle. Mutta se on vain pitänyt oppia hyväksymään.
Hän kertoo sitten kun kertoo, jos kertoo. Petri
on todella hyvä ystävä, koska hänen kanssaan voin keskustella syvällisiä
asioita, nauraa vedet silmissä ja tapella turhanpäiväisimmistä asioista. Timo on myös samanlainen ystävä, tosin
ilman tätä ihastus-pohdintaa.
Haluan kirjoittaa myös
eräästä ystävästäni, jonka olen tuntenut 7-vuotiaasta asti. Tämä sekopäinen
viha-rakkaus –suhde alkoi tosiaan jo ala-aste ajoilta, ja monien välirikkojen
jälkeen se yhä pitää. Ihastumista oli havaittavissa molemminpuolin jo
kolmannella luokalla. Kuudennella luokalla koimme jo fyysistä kontaktia, mikä
oli silloin hirvittävän jännää. Siirtyminen eri kouluihin kuitenkin viilensi
välejämme. Emme nähneet joka päivä, mutta tunteja kestäneet yölliset puhelut
eivät siihen loppuneet. Ikäväni kasvoi päivä päivältä pitkien aikojen kuluessa
kun emme ehtineet nähdä. Silloin aloin miettimään tunteideni suuruutta. Minulla
oli tottakai muitakin miehiä, mutta Mikko
ei unohtunut. Kolme vuotta kului satunnaisten näkemisten ja flirttailun
parissa. Lukion ensimmäisellä, syyslomalla, aloimme kuitenkin nähdä useammin.
Tunteeni vuosien takaa palasivat pintaan. Näin tapahtui Mikollekin. Aloimme tapailla, ja päätimme yrittää jos meistä
tulisikin jotain. Aikaa kului ja olin onneni kukkuloilla. Yhtäkkiä Mikko pudotti pommin. Hän muuttaisi
Turkuun opiskelemaan. Suhteemme alku hyytyi ennen kuin se ehti alkaakaan. Sain
myös tietää että hänellä oli toinen nainen, kenen kanssa hän muuttaisi. Unelmani
mureni maahan, ja otti sydämeni mukanaan. Luottoni miehiin kaikkosi taivaan
tuuliin. Mikko teki erostamme
mahdollisimman kamalaa, sillä kuukauden mykkäkoulun jälkeen hän alkoi taas
soittelemaan minulle öisin. Minä hölmönä rakastuneena tietenkin höpöttelin
hänen kanssaan tuntitolkulla, menettäen yöuneni. Vajaan vuoden päästä Mikko palasi kotiin. Näimme taas
useammin, mutta vain ystävinä, jotka flirttailivat toisilleen. Edes Mikon lukuisat tyttöystävät eivät
estäneet tätä. Minäkin aloin seurustelemaan, Kallen kanssa. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen aloin taas
kaipaamaan Mikkoa. Juhlimme silloin
vappua pariskuntaporukalla, Minä, Kalle,
Annika ja Annikan silloinen poikaystävä. Lähdimme Annikan kanssa yöllä pihalle kävelemään ja juttelemaan asioista.
Päädyin jostakin syystä soittamaan Mikolle.
Hän tuli moikkaamaan, ja kun hän oli lähdössä, suutelimme. Silloin se tuntui
paremmalta kuin koskaan, jälkeenpäin tietenkin kadutti. Miksi taas kidutin
itseäni, ja tein vielä väärin Kalleakin
kohtaan? Muuten olin niin uskollinen miehelleni. Päätin kuitenkin unohtaa
asian, eihän yksi pusu voinut olla niin kamalaa, tapahtumasta tiesti kuitenkin
vain muutama henkilö ja sain Annikaltakin
vahvistuksen, että parempi vain antaa olla, tapahtui mitä tapahtui.
Nykyisin tilanteemme on
huono, Mikon kanssa siis. Rakastan
häntä edelleen, enkä tykkää hänen naisseikkailuistaan, etenkään kun hän pettää
jokaista tyttöystäväänsä joka hänellä on ollut. En pysty sanomaan äänen
tunteistani, edes ystävilleni. Tästä johtuen Mikko ei siedä seuraani koska
naljailen hänelle koko ajan hänen naisistaan. Olen yrittänyt vinkata hänelle
useaan otteeseen tunteistani, mutta hän ei vaan tajua. Se ottaa koville, koska
haluaisin vielä yrittää hänen kanssaan. Maybe some day..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti