Nykynuoriso - Kotileikkejä ja hempeilyä 24/7

Saanen kyseinalastaa tämän 'nykynuoriso'-käsitteen. Puhutaan että nuoret vaan bilettää, juo ja polttaa pilveä päivästä toiseen. Ainakaan minun näkökulmasta asia ei todellakaan ole näin, vaan paremminkin päinvastoin. 

Omat kaverini ovat täyttäneet juuri 18 vuotta, (tai täyttävät tämän vuoden puolella) ja he ovat jo nyt aloittaneet tämän ihme perhe-elämän. Lähes kaikilla on poika- tai tyttöystävä, ja he nysväävät kotona päivät pitkät oman kultansa kainalossa, tosin tämä koskee myös monia sinkkuystäviänikin. Kysyn joka päivä heiltä, että tehtäisiinkö jotain, tai lähdetäänkö johonkin, mutta aina on jotain jo sovittuna, esim kodin remontointia, siivoamista, romanttisia iltoja, tai ei muuten vaan jaksa. Ilmeisesti tämä kotileikki on hyvin puuduttavaa, koska aina ollaan väsyneitä, eikä jakseta liikkua mihinkään.

En voi alkuunkaan ymmärtää tuollaista. Mielestäni nuoruus pitäisi elää täysillä, kokeilla uusia asioita ja tehdä ystävien kanssa kaikkea hauskaa, kotileikkejä ehtii leikkiä vanhempanakin. Onhan se ihanaa tehdä oman rakkaansa kanssa asioita, viettää romanttisia iltoja yms, mutta kavereita ei saisi unohtaa. 

Tähän samaan teemaan liittyen haluaisin ottaa kantaa myös näihin julkisiin hellyyden osoituksiin. On ihan naurettavan näköistä kun esim. koulussa, töissä tai kaupungilla nämä uunituoreet niiiin-rakastuneet nuoret parit roikkuvat koko ajan toisissaan kiinni, nuoleskevat ja hipsuttelevat toisiaan. Ymmärrän, että on ihanaa olla rakastunut ja tekisi mieli koko ajan olla toisen kanssa, mutta nämä pusuttelut ja hihittelyt voisi jättää sinne kahdenkeskeisiin iltoihin. Itseä ainakin oksettaa katsella koulussa kun kaverini nuoleskelee ja sössöttää poikaystävänsä kanssa all_the_time, ja jos hetkikin ollaan erossa toisista, niin siitä puhelimen räpeltämisestä ei tule loppua. Toinen asia mitä en myöskään voi ymmärtää, on tämä toisen merkitseminen. En tiedä onko se jokin ylpeyden aihe, että omalla poika- tai tyttökaverilla on jäätävä mustelma kaulassa, 'jes osaan imeä lujaa'. Kamalan näköistä, ja omasta mielestäni todella noloa.

my heart is just too tired to care

the feel, 

when you fall in love again,

with the same person,

who you have loved for seven years

 he says he loves you,

but day after he takes it back

the feel, when your dreams fall apart again

the day after day it feels more infernal

 are there any happy endings in this world?

Just friends - or something more?

Juttelin erään mies-puolisen ystäväni, Timon, kanssa kuulumisia. Timo kertoi ensin omista asioistaan, minä kommentoin niitä ja lisäsin omia asioitani perään. Ja siihen se jäikin. Timo jatkoi omista asioistaan jauhamista ja sivuutti minun kuulumiset ja ongelmat kokonaan. Tämä nosti päähäni kysymyksen – olenko se kuuluisa tyhjänjauhaja?

Tämä sama kysymys on pyörinyt mielessäni ennenkin. Toinen ystäväni, Petri, kuuntelee aina kun valitan hänelle mies-ongelmistani, mitä ne milloinkin sitten ovatkaan. Joskus tuntuu vain että hän ei jaksa kuunnella, mutta silti kuuntelee ja sen jälkeen toteaa että noh, paska homma. Esim. kun sanoin haluavani takaisin Turkkiin, koska siellä oli ihanimmat miehet joita olen elämässäni tavannut, hän vain tokaisi: ’ No lähe sinne sitte ’, hyvin töykeällä äänensävyllä. Loukkaannuin tästä, koska mielestäni ystävät yrittävät yhdessä ratkoa ongelmiaan, eikä vain latele tyhjänpäiväisiä ja itsestään selviä neuvoja. Jälkeenpäin olen ajatellut, että johtuuko tämä käyttäytyminen mustasukkaisuudesta. Ihastumisen merkkejä on jonkin verran ollut, ei tosin mitään selviä, koska Petri on hyvin sulkeutunut omista asioistaan ja hyvin ujo. Tästä johtuen en ole saanut suoraa flirttiä, mutta hänen käytöksestään voi välillä nähdä ihastuksen pilkettä. Tämän myötä olen miettinyt – voiko miehen kanssa olla vain ystävä?

Olen aina ollut sitä mieltä, että mies ja nainen voivat olla pelkästään ystäviä. Ainakin omalta puoleltani tämä onnistuu, varsinkin Petrin tapauksessa. Hän on todella mukava, hauska ja viihdyn hänen kanssaan, kahdestaan tai isommassa porukassa. Kerron omia asioitani Petrille, koska pidän häntä luotettavana tyyppinä. Tämä ihastus-asia on kuitenkin aiheuttanut vähän kitkaa ystävyydellemme. Minua ärsyttää välillä suunnattomasti, että hän ei kerro omista asioistaan vaikka itse puran kaikki suuret ja pienet huolet hänelle. Mutta se on vain pitänyt oppia hyväksymään. Hän kertoo sitten kun kertoo, jos kertoo. Petri on todella hyvä ystävä, koska hänen kanssaan voin keskustella syvällisiä asioita, nauraa vedet silmissä ja tapella turhanpäiväisimmistä asioista. Timo on myös samanlainen ystävä, tosin ilman tätä ihastus-pohdintaa.

Haluan kirjoittaa myös eräästä ystävästäni, jonka olen tuntenut 7-vuotiaasta asti. Tämä sekopäinen viha-rakkaus –suhde alkoi tosiaan jo ala-aste ajoilta, ja monien välirikkojen jälkeen se yhä pitää. Ihastumista oli havaittavissa molemminpuolin jo kolmannella luokalla. Kuudennella luokalla koimme jo fyysistä kontaktia, mikä oli silloin hirvittävän jännää. Siirtyminen eri kouluihin kuitenkin viilensi välejämme. Emme nähneet joka päivä, mutta tunteja kestäneet yölliset puhelut eivät siihen loppuneet. Ikäväni kasvoi päivä päivältä pitkien aikojen kuluessa kun emme ehtineet nähdä. Silloin aloin miettimään tunteideni suuruutta. Minulla oli tottakai muitakin miehiä, mutta Mikko ei unohtunut. Kolme vuotta kului satunnaisten näkemisten ja flirttailun parissa. Lukion ensimmäisellä, syyslomalla, aloimme kuitenkin nähdä useammin. Tunteeni vuosien takaa palasivat pintaan. Näin tapahtui Mikollekin. Aloimme tapailla, ja päätimme yrittää jos meistä tulisikin jotain. Aikaa kului ja olin onneni kukkuloilla. Yhtäkkiä Mikko pudotti pommin. Hän muuttaisi Turkuun opiskelemaan. Suhteemme alku hyytyi ennen kuin se ehti alkaakaan. Sain myös tietää että hänellä oli toinen nainen, kenen kanssa hän muuttaisi. Unelmani mureni maahan, ja otti sydämeni mukanaan. Luottoni miehiin kaikkosi taivaan tuuliin. Mikko teki erostamme mahdollisimman kamalaa, sillä kuukauden mykkäkoulun jälkeen hän alkoi taas soittelemaan minulle öisin. Minä hölmönä rakastuneena tietenkin höpöttelin hänen kanssaan tuntitolkulla, menettäen yöuneni. Vajaan vuoden päästä Mikko palasi kotiin. Näimme taas useammin, mutta vain ystävinä, jotka flirttailivat toisilleen. Edes Mikon lukuisat tyttöystävät eivät estäneet tätä. Minäkin aloin seurustelemaan, Kallen kanssa. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen aloin taas kaipaamaan Mikkoa. Juhlimme silloin vappua pariskuntaporukalla, Minä, Kalle, Annika ja Annikan silloinen poikaystävä. Lähdimme Annikan kanssa yöllä pihalle kävelemään ja juttelemaan asioista. Päädyin jostakin syystä soittamaan Mikolle. Hän tuli moikkaamaan, ja kun hän oli lähdössä, suutelimme. Silloin se tuntui paremmalta kuin koskaan, jälkeenpäin tietenkin kadutti. Miksi taas kidutin itseäni, ja tein vielä väärin Kalleakin kohtaan? Muuten olin niin uskollinen miehelleni. Päätin kuitenkin unohtaa asian, eihän yksi pusu voinut olla niin kamalaa, tapahtumasta tiesti kuitenkin vain muutama henkilö ja sain Annikaltakin vahvistuksen, että parempi vain antaa olla, tapahtui mitä tapahtui.

Nykyisin tilanteemme on huono, Mikon kanssa siis. Rakastan häntä edelleen, enkä tykkää hänen naisseikkailuistaan, etenkään kun hän pettää jokaista tyttöystäväänsä joka hänellä on ollut. En pysty sanomaan äänen tunteistani, edes ystävilleni. Tästä johtuen Mikko ei siedä seuraani koska naljailen hänelle koko ajan hänen naisistaan. Olen yrittänyt vinkata hänelle useaan otteeseen tunteistani, mutta hän ei vaan tajua. Se ottaa koville, koska haluaisin vielä yrittää hänen kanssaan. Maybe some day..

Single, Fabulous and Happy - Are we?

Vietin rauhallista sinkkunaisen koti-iltaa, syöden hyvin ja katsellen sinkkuelämiä. Samaan aikaan paras ystäväni, Kaisa, oli kaitsemassa 15-vuotiaita murkkuja rippileirillä. Viestittelimme koko illan samasta aiheesta, mistä olimme puhuneet koko viimeisen viikon, kuukauden, koko elämämme. Miehet.

Olemme molemmat sinkkuja. Kaisa erosi vajaan vuoden kestävästä parisuhteesta reilu puoli vuotta sitten. Itse erosin 2 kuukautta sitten ex-avomiehestäni, Kallesta, jonka kanssa seurustelin 1,5 vuotta. Täydelliseltä romahdukselta minut pelasti kahden viikon all inclusive –matka Turkkiin (mikä todellakin osottautui ALL-inclusiveksi). Siellä tajusin ettei elämä tähän päättynyt, se vasta alkoi.

Olen 18-vuotias, kovia kokenut, mutta viimein onnellinen nuoren naisen alku. Nautin täysin rinnoin siitä, ettei tarvitse koko aikaa raportoida muille omia menojaan. Baarista saa lähteä kenen mukaan vaan ja tehdä mitä vaan. Mutta toisaalta, näinä yksinäisinä koti-iltoina olisi mukava käpertyä oman ihanan nallekarhun kainaloon, katsoa yli-imelää hömppäelokuvaa, ja nukahtaa siihen.

Viimeiset kaksi viikkoa olen pohtinut omaa parisuhdetilannettani. Baareissa kierreltyäni olen huomannut, että en olekaan ihan toivoton tapaus. Saan miehiä, jos vaan kelpuutan heidät. Kortin kääntöpuolena on, etten usko löytäväni elämäni miestä baarista. Yhden illan jutut ovat ok silloin tällöin, mutta kahden kuukauden riehumisen jälkeen tekisi mieli jo vähän rauhoittua, kuten muutama ystävistäni tekikin jo, mielestäni vähän liikaakin..

Näihin muutamiin rauhallista elämää viettäviin ystäviini kuuluu myös parhaat ystäväni, Paula ja Annika. He molemmat seurustelevat. Paula omistaa täydellisen miehen, 22-vuotias työssä käyvä herrasmies, hyvällä huumorintajulla höystettynä. Olemme varmoja, että Kari, tämä kyseinen unelmien ex-poikamies, aikoo kosia Paulaa lähiaikoina. He ovat seurustelleet vasta 4 kuukautta, mutta saimme vahvistusta jopa ylemmältä taholta, että tämä kestää. Annika taas on seurustellut noin puoli vuotta 16-vuotiaan pojan kanssa (painottaen sanaa poika). Jonne on luusta ja nahasta koostunut ilmestys, jonka kasvot saattavat hyvällä tuurilla vilahtaa hetkeksi näkyviin hänen hiustensa alta. Minä ja muut Annikan vanhat ystävät ei ymmärretä Annikan miesvalintaa, mutta jos hän on onnellinen, niin sitten se on meillekin ok.

Näiden parisuhteiden myötä tytöt ovat muuttuneet, varsinkin Paula. Hän oli ennen menevä rääväsuu, joka ei ollut hetkeäkään paikallaan. Sanavarasto on karttunut uuden miehen myötä, mutta juhliminen ja ystävien kanssa hengailu on vähentynyt huomattavasti. Niin kai siinä käy, kun alkaa seurustelemaan. Myös Annika, joka ennen noudatti hyvin tarkkaan omaa rock-henkistä tyyliään ja oli aina käytettävissä kun tarvitsi seuraa, on buukannut kalenterinsa täyteen menoja Jonnen ystävien kanssa. Olemme keskustelleet tästä, mutta tuskimpa tämä tulee muuttumaan ennen kuin Jonne saa lähtöpassit.

Itse olen herättänyt taas 1,5 vuotta piilossa olleen menevän sinkku-persoonani. Turkissa tajusin olevani haluttua seuraa, ja kun palasin Suomeen silmät avattuina, en voinut olla huomaamatta keräämiäni katseita kadulla. Tämän jälkeen elämässäni on ollutkin vipinää, tosin vain baari-iltoina. Se onkin herättänyt kysymyksen mielessäni – mistä kunnon miehet löytyvät?

Olen pohtinut tätä kysymystä kaikkien ystävieni kanssa, emmekä keksi vastausta. Baarista kyllä saa seuraa – sänkyyn, mutta olen jo hieman kyllästynyt siihen. Haluaisin pitkästä aikaa kokea ihastumisen, kaikki ne perhoset mahassa ja hymyn, jota ei saa pyyhittyä pois kasvoilta. Kamalan ihanat yksinäiset koti-illat viestitellen limaisen söpöjä rakkausviestejä. Kokea itsensä tärkeäksi.

Viihdyn sinkkuna, mutta nyt olisi jo aika löytää joku erityisempi. Joku, kenelle minä olisin erityinen. Ei vain yhden illan pano, ketä ei edes lisätä facebook-kaveriksi. Luotan kuitenkin siihen, että se Joku kävelee pian vastaan. Jos ei, sillä on jokin tarkoitus. Everything is meant to be.